FollowOlemme viime aikoina miettineet ja selvittäneet mahdollisuutta myydä laina pois siinä vaiheessa kun se on erääntynyt. Toisin sanoen, perintään mennyt laina myytäisiin pois perintäyhtiölle markkinahintaan. Asiassa on hyvät ja huonot puolensa, ja ajattelin tässä esitellä niitä.
Hyvää:
- tappion määrä rajoitettu (esim. 60-80% pääomasta)
- isompien lainasalkkujen arvostaminen tulee hyvin yksinkertaiseksi
- kassavirta aikaistuu huomattavasti, pitkän maksuajan riski poistuu
- poistaa epävarmuuden tulevista kassavirroista, kts. yllä
- mahdollistaa rahojen nopean vapauttamisen huonoista kohteista parempiin
Huonoa:
- hinta tulee olemaan ”oikean” arvon alapuolella, koska ostaja haluaa luonnollisesti hyötyä kaupasta
- tulevat diskontatut kassavirrat saattavat olla paremmat jos perintää jatketaan
- vaatii kaikkien lainanantajien myyntiä, ei ole mahdollista että vain osa myy osansa
Asialla on varmasti muitakin plussia ja miinuksia, mitä teillä tulisi mieleen?
Itse en ainakaan haluaisi tuollaista ”pakkomyyntiä” defaultissa. Niin kuin mainitsittekin, niin sen tuottovaikutus on negatiivinen. Vastaavasti jos lainoja on paljon ja uusia tulee kun vanhoja menee pois, niin alkuvaiheen odotuksen jälkeen se putkessa oleva ”puskuri” täyttyy ja kierto perinnän/ulosoton kautta ei vaikuta kassavirtaan muuten kuin lisää varianssia maksujen suuruudelle. Ymmärrän kyllä, että osa sijoittajista voisi haluta tuollaisen mahdollisuuden, mutta se pitäisi pystyä järjestemään siten, että se olisi optionaalinen. Yksi vaihtoehtohan voisi olla, että jos se perintätoimisto maksaisi noista 20%-40% pääoma-arvosta, niin Lainaajan sisällä voisi olla ”erikoispooli” johon halukkaat voisivat laittaa rahaa ja joka sitten ostaisi noita defaultanneita pois sillä samalla 20%-40% hinnalla. Rahat nopeasti pois haluava sijoittaja voisi sitten lainaa antaessaan vaikkapa ruksia täpän että ”haluan myydä lainan välittömästi pois mikäli se defaulttaa” tms.
Minulla on vielä parempi idea:
Valitaan lainaajiksi vain sellaisia lainaajia, joista on erittäin epätodennäköistä, että laina defaulttaa tai jos defaulttaa, niin on todennäköistä, että sijoittaja saa omansa korkoineen pois.
Lainanhakijoille tästä on se hyöty, että koska sijoittajille riski pienenee, niin korkokin on mahdollista tulla alas.
Mielestäni ei ole kohtuullista, että hyvät lainaajat maksavat huonojen lainaajien töppäilyjä, tällainen tunnetaan nimellä sosialismi.
Tai sitten sijoittajat ja lainaaja.fi voisivat perustaa vakuusrahaston, jossa jokaisesta lyhennyksestä kerättäisiin osa tähän rahastoon, jonka rahoja käytttäisiin ostamaan defaultiin menneitä lainoja sijoittajilta, jotka haluavat luopua osuuksistaan. Myynti olisi vapaaehtoinen ja maksettava summa olisi riippuvainen defaultin kestosta. Myynnin jälkeen sijoittaja saisi ”markkinahinnan” ja perinnästä tulleet rahat menisivät vakuusrahastolle.
Samin ajatus kuulostaa järkevältä.
Kannatan tätä mallia. Vakuusrahaston voisi kerätä kasaan esimerkiksi nostamalla jollakin prosenttiyksiköllä lainan korkoa (esim. 25 %sta 27 %iin). Tuo nostettu määrä, tässä esimerkissä 2 %, käytettäisiin kartuttamaan vakuusrahastoa. Sijoittajat siten maksaisivat 1 % preemion sijaan 3 % preemiota ja saisivat mahdollisuuden korkeampaan korkoon puolestaan…
Tämä voisi olla yksi tapa rahoittaa ko. vakuusrahasto – varmasti on muitakin, mutta tämä tuli nyt äkkiseltään mieleen.
Hyvää kesää!
-PankkiiriAnkka
Lähtökohta Lainaaja.fi:n toiminnassa on yksinkertainen ja hieno: Lainaaja.fi tarjoaa markkinapaikan, jolla lainanhakija hakee lainaa ja sijoittaja myöntää sitä. Ehdoista päättävät nämä kaksi.
Kun lainanhakijan tiedot tarkistetaan sovitusti, sijoittaja tietää riskinsä. Olisi hyvä pitää toimintamalli kirkkaana myös jatkossa.
Sijoittajalle voisi tarjota ”ruksattavana” lisäpalveluna erääntyneen lainan välitöntä myyntiä perintäyhtiölle. Koska sijoitettu, lainattu, raha on sijoittajan, myös päätös myynnistä tulisi olla hänen. Näin hän saisi päättää puhdistetaanko pöytä vai ei ja toiminnan kahdenvälinen luonne säilyisi.
Päätös ei ole pelkästään sijoittajan. Kaupassa on aina kaksi, joten se toinen päättäjä on se perintätoimista, joka ostaisi sen lainan. Otaksun, että ongelma on juurikin siinä kohtaa eli että perintätoimisto ei halua ostaa jos ei saa koko lainaa omiin nimiinsä. Tästä seuraa, että jos halutaan optionaaliseksi se ”myy defaultissa” -piirre, niin toteutuksen on silloin käytännässä oltava lainaajan sisäinen. En pidä kuitenkaan rahastoivaa puskuria hyvänä toteutuksena, koska se ei toteuta sitä vapaaehtoisuuden vaatimusta. Kokonaan irrallinen halukkaiden sijoittajapooli, joka hoitaisi sen perintätoimiston ostotehtävät toteuttaisi puolestaan tämän ”ne osallistuvat jotka haluavat” -piirteen.
Mikäli halutaan miettiä jotain muita vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, niin sitten olisi tietenkin ”kerrostetut lainat” joissa nippu lainoja yhteen ja näitä vastaan sitten vaikkapa 50/50-jaolla preferred- ja equity-osat s.e. ensimmäiset saavat pienen kiinteä koron ja etuoikeuden lyhennyksiin ja korkoihin kunnes heidän puolikkaansa on maksettu takaisin ja jälkimmäiset saisivat sitten loput mitä ikinä tuleekin eli isompi tuotto isolla varianssilla.
Kyllä sijoittajan asema on loppujen lopuksi aika sokkona toimimista.
Joku on verrannutkin tätä Kauppalehden palstalla hidastettuun uhkapelaamiseen.
Iso osa hakijoista edelleen defaulttaa/maksaa vasta kun muistutetaan.
Mitään tällaisia luottotappionkantomekanismeja ei tarvitsisi miettiä, jos valikoitaisiin vain lainoja, joista voidaan olla varmoja, että saadaan lainan pääoma ja korot maksetuksi.
Sijoittelin tuossa keväällä näihin a-lainoihin ja niitä nyt alkaa putoilla myöhässä-tilaan ja 2. varoituksen tilaan. Ihan vain pieni osa lainaajista on suoriutunut hyvin velvoitteistaan, jopa näissä a-lainoissa.
Postitan tännekin saman, jonka postasin http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?messageID=6765577&ga=np�
Keväällä sijoitin aikavälillä 03.04.2015-24.06.2015 yhteensä 17 kpl A-luokituksen lainaan Lainaajassa.
Näistä lainoista odotetaan maksia tai aikataulussa on yhteensä 12 kpl ja rästissä olevia maksuja, joista osalla jo toinen variotus menossa, yhteensä 5 kpl.
Olen sijoittanut yhteen hakijaan useamman kerran, mutta huomioin vain yhden lainan/hakija.
Vaikka otoskokoni onkin vaatimaton. Ennen, kuin jotain tarkempaa voisi sanoa, niin yleisesti pitäisi vähintään 30 kpl olla otoskoon… Kuitenkin se, että alle 20 luotosta 5 kpl on ns. ”ongelmatapauksia” on mielestäni korkeahko luku. Toivoisin, että tuo 5 kpl ongelmaluottoja olisi 200 kpl otoksessa, ei 20 kpl otoksessa.
Toisaalta, täytyy huomioida, että kaikilla luotoilla ei ole ollut mahdollisuutta vielä myöhästyä, eli tämä on ns. alkuvaiheen lukema, mikä tekee tästä kyllä aika huolestuttavan mielestäni. Ne luotot, jotka ovat aikataulussa, niin niissä ei siis ole välttämättä edes ensimmäistä eräpäivää tullut ja toisaalta ne joissa on tullut, niin on maksettu vasta se ensimmäinen erä.
En siis voi suositella manuaalista sijoittamista näillä näkymin noihin A-luottoihin, ellei sitten halua lähteä hakemaan jännitystä perintäprosessin toimivuuden kautta.
Jotta näillä pääsisi omilleen ja edes kohtalaiselle tuotolle, niin koron pitäisi A-luotoissa olla kymmeniä prosentteja.
Eikun antakaa olla sen juuri niin kuin on. Itse en todellakaan halua myydä perintätoimistolle, vaan haluan, että se laina lähtee perintään ja saan mahdollisesti nyhdettyä jotain omaisuutta sieltä irti. Lisää ehkä riskiä, mutta tuotto keskimäärin varmasti paljon parempi.